tiistai 27. maaliskuuta 2018

Talvista.

Ihania kuvia kauniista keväisestä maisemasta.








Kiitos kun kävit ♥

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Lenkkeilyn varrelta.

Meillä on ollut nyt muutamia päiviä tosi aurinkoisia.
Pakkasta tänä aamunakin pariymmantä.
Metri on lunta ja sitä riittää pitkälle kevääseen :)

Mie kävelen mieluummin kuin hiihdän,
kun meän hiihtobaanoilla saa kävellä ja jopa koirien kanssa kulkea.
Se on todella hyvä, ettei tarvii autoteillä kulkea.







Kiva kun kävit ♥

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Moikka.

Tänään on todella kaunis sää. Pieni pirtsakka pakkanen.
Kävin aamusella pienen lenkin potkurilla tuolla mettässä.
Naama meinas jäätyä,siinä viimassa 😀

Kotona hetken istuskelin ja mietin, että mitä tekis, 
niinpä hyppäsin autoon ja ajelin Napapiirillä Juoksengissa Tuomaan tuvalla.

No  siellä sitten juopasin kaffet ja ostin tämmöset tossulit 😀
Eipä jalkoja palele, tai onhan se palelun tunne joskus,
 vaikka kuinka on tossut jalassa.

Muuten tuon kuorintaaine kokeilun jälkeen sain allerkialääkkeen viikoksi.
Nyt on jalat suht entisellään. 
Mulla ei koskaan ole ollut minkäänlaista allerkiaa,
 mistään aineesta, tai ruuasta.

En koskaan enään kokeile mitään tämmöstä.
Älä sinäkään.





Kiitos kun kävit ♥

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Moikka.

Tulppaanikimpussa oli tällaisia oksia, oisko mustikka,
joka alkoi kukkimaan.


 Kanahaukka

 Lintulauan alla eläjä.

 Kiitos kun kävit ♥

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Sitäsuntätä :)

Heippa pitkästä aikaa.

Ei oikein ole saanut itsestä irti, että päivittelis tätä blogia.
Jalat ei ole ihan kunnossa.
 Passion
 Hirvenpaisti
 Smootiet


 Ei hullumpaa.

Kiitos kun kävit ♥

tiistai 27. helmikuuta 2018

Kokeiltu on enkä suosittele.

Nyt on kokeilu tehty ja en suosittele kokeileen.
Itsellä lahti kaikki kovettumat pois ja iho on tosi pehmeä ja sileä.
Mutta puolentoistaviikon päästä alkoi jalkapohjat punottaan, 
mutta ei ole kipeät, iho on ehjä eikä kävelyä haittaa.
On semmonen kihelmöivä tunne.

Voihan se tietysti olla jotaki muutaki.
Mulla on ollut jotain parivuotta jaloissa semmonen tunne, kun niitä palelis, 
mutta ei silti ole kylmät eikä palele.
Oisko verenkierto huono. 

Kaikkeen sitä pitää sortua :(
😱
Kiitos kun kävit ♥

perjantai 23. helmikuuta 2018

Kaunista talvimaisemaa

Heippa.

Nyt on saanut nauttia kauniista, mutta pakkas kelistä.
Tänään kävin Aavasaksanvaarassa ja onhan siellä ihanaa.
 Ihan eri maailma kun sinne menee.







Mukavaa viikonloppua ja kiitos kun kävit ♥

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Munakasrulla

Moi.

Tänä aamuna tein tämmöstä rullaa.
Ohjeen otin omasta päästä :)

Näitä ohjeita on monen moisia netissä.






Näin tein munakkaan.

5 munaa
5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
suolaa
oreganoa

200 asteessa paistoin noin 20 min.

Täytteessä on.

kinkkusuikaleita
texmeks juustoraastetta
punasipulia
valkosipulia
suolakurkkua
omena
grem fresiä

Pinnalle juustoraastetta ja käytin uunissa, että sulas pintaan.

Kiitos kun kävit ♥