torstai 29. lokakuuta 2015

Pannukakut.

Tässä muutama päivä sitten, tein tämmösiä pannukakkuja.


 Ohje on k-kaupan ruokalehtisestä.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Ostoksia.

Hienossa lahjapakkauksessa retkikirves, terotin ja hanskat. Oli ale hintaa.

 Tarppi ja hammock elikkä riippumatto.
 Talvikengät.
 Toppatakki.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kätkävaaran kierros.

Lauantaina käytiin patikoimassa Kätkävaarassa. 
Olispa ollut aurinkoinen sää, niin kun se näytti kotoa lähtiessä.
Muuten lämpötila oli mita mainioin, nollan vaiheilla.
Tästä sitä lähdettiin siskon ja hänen miehen kanssa.

 Muutama satametriä oli tämmöstä pitkosta, että pyorätuolillakin pääsi tulistelupaikalle.
Tosi hyvin ajateltu liikuntaesteisiä.


 Välillä oli kulotus alueita ja muuta tutkimis alueita.



 Tästä alkaa nousu huipulle ja näkötornille, mutta tuo sumu haittas näkyvyyttä.



 Siellä se aurinko luuraa.
 Ja matka jatkui kodalle makkaran paistoon ja kahvisteleen. 
Hiillos oli valmiina edellisiltä kulkijoilta, ei ollut muuta kuin lisätä puuta nuotioon.

 Eväät on syöty ja kahvit ja kaakaot juotu ja suunniteltiin matkan jatkumista,
 niin ulkona alkoi puheen sorina kuulua,
 niinpä neljä nuorta pääsivät jatkamaan meän jälkeen tulille.
Melkein oli reitti kierretty, kun vielä kierrettiin pikkunen lampi ympäri.
Ja mikäs oli kierrellä, kun tämmöstä tietä sai kulkea.
On varmasti kesällä upea.

Tämmönen retki tälläkertaa.
Mukavaa sunnuntaita ♥

perjantai 23. lokakuuta 2015

Lenkkeily maastoa.

Kuvia lenkkipolkujen varrelta. Mukavaa kulkea mettässä.
Vaikka onki hirvijahti menossa, niin uskallan silti kulkea :)



 Haasteellinen kohta. 










 Ruotsissa paistaa aurinko :)

Mukavaa päivää kaikille ♥

maanantai 19. lokakuuta 2015

Yllätyspalkinnon julkistus.

Nyt julkaisen kolmannen palkinnon joka oli ylläripalkinnon, varmaan on jo tullut perille.
Tämmönen aikuisten värityskirja se oli.


Vaaville ♥

Pienet sukat vauvalle ♥


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Lisää lintuja

 Metsäretkellä bongattuja tilhiä.
Metsässä näitä on näkynyt isoina parvina.





Mukavaa sunnuntaita ♥