torstai 24. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Mie lähen junalla etelään viettämään pääsiäistä :)
Voi olla, että tulee muutaman päivän hiljaisuus tänne.

Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille ♥


tiistai 22. maaliskuuta 2016

Juna Kolariin.

Kyllä on ollut vielä aika kovia yöpakkasia.
Näin on kuurasia risuja.

Vähän on vinksallaan kuva, tai kuvan ottaja :)
Minun lenkkeilyreitti kulkee pätkän ratanvartta.
 Kylläpä yllätyin kuinka hiljaa juna tuleekaan.

 Siinä mennään kohti pohjoista.




maanantai 21. maaliskuuta 2016

Parasta ulkoilua.

Kyllä oli liukas baana, oikein auringossa kiilsi.



 Tornionjoenjäällä mennä viiletettiin.
 Pilkkiöitä
 Siskon tekemä kollaasi retkistä.
Saaressa punasen mökin terassin kaiteella juotiin kaakaot.


 Kyllä on hienoa hiihtäjän hiihdellä.

Kiitos taas teille kaikille, ihanista kommenteista 
aikaisempiin postauksiin ♥

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Veriappelsiini

Kaupoista tai ainakaan täältä meiltäpäin ei juurikaan löydy veriappelsiiniä, 
niinpä hain Ruotsista :)



lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pääsiäistrullit iltäretkellä :)

Eilen illalla päätettiin siskon kanssa lähteä potkurilla baanalle.
Olipa mukava taas pimeällä olla retkellä.
Kirkkaasti kuu loisti, vaikkei ole vielä täysikään.
Revontuletkin loisti - 10 oli pakkasta.
Valoa ei tarvittu, muutakuin kuvatessa ja kaakaot juodessa.









Aurinkoista lauantaita ♥

Marilyn 3

koko 26x24 cm


Kiitos kommenteista aikaisempiin posstauksiin ♥
Hyvää viikonloppua.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Lenkkipolun varrelta.

Kyllä on ollut parina päivänä jo tosi keväinen sää.
Tiistaina oli +10 astetta.




 Kyllä on hienoa hiihtäjän hiihdellä.



 Lumikenkäilemässä kävin myös vaarassa.
 Tässä olen laavulla pitämässä taukoa ja syömässä appelsiinin.


tiistai 15. maaliskuuta 2016