maanantai 29. huhtikuuta 2019

Kevät

Muutamia viimeaikoina otettuja kuvia.

Kuovi








Kiitos kun kävit ♥

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Kuulumisia.

Moikka.

Hengissä ollaan, vaikka ei ole täällä mitään kuulunutkaan pitkään aikaan.
Ei ole oikein askartelut ja kuvauksetkaan maistunut, vaikka kävin pienen kuvauskurssinkin.

Sitten sairastin keuhkokuumeen ja keuhkoputken tulehduksen.
Olin sairaalassakin neljä päivää.
Tuntuu ettei vieläkään ole ihan selvä tästä tauista. On niin vetämäton olo.
Lääkkeet loppuu onneksi ensviikolla ja sitten keuhkokuvaan ja astmakokeeseen.

Käväsin pikkureissun tyttären ja vävyn kanssa Ylläksellä, oli niin mukava reissu.
Tyär ja vävy laskettelivat yhtenä päivänä, ennen minun tuloa sinne.

Vävy sitten hiihtikin sen Ylläs- Levi hiihdon joka oli 70 km, hyvin meni se hiihto.
Me tytön kanssa sitten kierrettiin ristiin rastiin, vähän kattelemassa nähtävyyksiä.
Sää suosi koko reissun ajan, tai oikeastaan koko kevät on ollut kauniita ilmoja.


 Napapiirin sankari.
 Lumilinna Lainiossa. Upea




















 Kellokas alakerrassa oli taidenäyttely.




 Kellokkaan pihassa savottamuseo.





 Äkäslompolossa
 Navettakaleria, oli upea ja tunnelmallinen, suosittelen käymään.



Kiitos kun kävit ♥