lauantai 28. helmikuuta 2015

perjantai 27. helmikuuta 2015

torstai 26. helmikuuta 2015

Ruusut kelluu.

Nyt on ruusut päässeet veteen kellumaan.
Alkoivat lakastumaan, niin leikkasin vesiastiaan kelluskeleen.



Makkaranpaistossa

Eilen sitten paistettiin talven ensimmäiset nuotiomakkarat.
 On ne vain niin hyviä tuolla luonnonhelmassa.
Sää ei vain ollut paras mahdollinen, mutta seura oli hyvä :)



 Makkarat on syöty ja nyt kahvistellaan.


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Vaikka vauvalle.

Tämä vois olla vaikka vauvan tarvike pussukka.
koko noin 25x25 cm

Saimi vauva on saanut tämän ♥


maanantai 23. helmikuuta 2015

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ruusut.

 Eilen kävin kaupassa ja tuli heti portin sisäpuolella
nämä ihanat ruusut vastaan. 
Enhän mie voinut olla ostamatta. 

Toivotan teille ihanaa sunnuntaita, näiden ruusujen myötä. 






lauantai 21. helmikuuta 2015

Ulkoilua.

Eilen kävin ekakerran sairastelun jälkeen ulkona. 
Oli tosi kaunis keli, ei tuullut ja muutama aste oli plussalla.
Henkiriepu vain kulkee huonosti, rinta tuntuu niin tukkoeslta.
Hissukseen kävelin tällä ladulla.
Tänään näkyy tulevan samanlainen keli.

Tänään pitää lähteä ostaan lihaa, että saa suolata ja laittaa kuivamaan. 
Sese kyllä on herkkua, nam..




Oikein mukavaa viikonloppua sinulle:)
Kiitos taas teille ihanat, kommenteista edellisiin postauksiin ♥

perjantai 20. helmikuuta 2015

Pöllöt.

Tässäpä taas pussukka.
Tämä on ohuesta vakosametista väsätty.

Koko on noin 16x19 cm
m
Täällä on kaunis päivä joten kaunista päivää sullekkin :)

torstai 19. helmikuuta 2015

Pussukka jällen.

Nyt tässä alan pikkuhiljaa tervehtyyn, vaikka yskä on kova ja rinta rohisee.

 Tämä kangas on Eurokankaasta. Ihastuin tähän kovasti.

m
Mukavaa päivää sinulle.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Muistattako vielä?

 Vanha peltinen karkkirasia.
Hyvin säilynyt. 

Nyt säilytetään nappeja.


perjantai 13. helmikuuta 2015

Hyvää Ystävänpäivää ♥

Täällä sairastellaan edelleen, eikä tapahdu mitään...
 ei jaksa tehä eikä ajatella :)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Nyt son mulla..

nimittäin nuha. Mies on viimeviikolla turissut nuhan kans ja
 nyt mie olen aivastellut ja paperi nokassa kulkenu. 
Kun vesi tippasee kokoajan.


Mutta eiköhän se tästä, täytyy vain lääkitä ja jua lämmintä.
 Onneksi ei ole kuumetta.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Lumilinna.

Joo, nyt on Kemin reissu tehty, ja oli kaunis, mutta tosi tuulinen sää.
 Ei tuulet tuntuneet enään kun linnanportista astuttiin sisään.

Teatteri esityskin oli hauska, kun Anja kertoi melkein täydellisestä elämästään:)


 Lumikappeli

 Alttari
Ikkuna suomeen.
 Käytävät oli tällaisten ihan mahtavien veistosten täyttämät.
 Jääravintolassa oli tällainen takka, jossa jääpuut  "paloivat".
Sen edessä turistit kuvasit toisiaan. Oli paljon ulkomaalaisia vierailioita.
 Ravintolassa tämä veistos
Makkarit tällä käytävällä.

 Makuuhuoneesta
 Yöpyjiäkin oli ollut kovasti, onhan se eksoottista olla yö lumilinnassa.
Lumihotellissa on 21 huonetta ja 48 vuodepaikkaa. 
Huoneissa on lämpötila -5 , mutta majoittujan pitää lämpimänä
 arktisiin oloihin tarkoitetut makuupussit.
Tämä on ryhmähuone.
Hotellihuoneet oli koristeltu erilaisilla hahmoilla ja aiheilla
 Tämä harpunsoittajakin oli hotellihuoneessa.

 Makuuhuoneessa


 Kalevala-Kabinetti.

 Michael Monroe on mielestäni tämä
 Lumiravintola


 Makkarissa nämä puput ja mansikat.
 Ryhmähuone
 LinnanAitta jossa on lämmin kahvila ja vastaanotto
 Arttu ja Terttu lasten ilona


 Olen tahallaan tummentanut osaa näitä kuvia, että hahmot erottuvan. Nehän on ihan valkoisia.



 Kappelista ulos.
 Ikkuna suomeen käytävältä, siinä oli suomeen liittyviä hahmoja.