tiistai 27. helmikuuta 2018

Kokeiltu on enkä suosittele.

Nyt on kokeilu tehty ja en suosittele kokeileen.
Itsellä lahti kaikki kovettumat pois ja iho on tosi pehmeä ja sileä.
Mutta puolentoistaviikon päästä alkoi jalkapohjat punottaan, 
mutta ei ole kipeät, iho on ehjä eikä kävelyä haittaa.
On semmonen kihelmöivä tunne.

Voihan se tietysti olla jotaki muutaki.
Mulla on ollut jotain parivuotta jaloissa semmonen tunne, kun niitä palelis, 
mutta ei silti ole kylmät eikä palele.
Oisko verenkierto huono. 

Kaikkeen sitä pitää sortua :(
😱
Kiitos kun kävit ♥

perjantai 23. helmikuuta 2018

Kaunista talvimaisemaa

Heippa.

Nyt on saanut nauttia kauniista, mutta pakkas kelistä.
Tänään kävin Aavasaksanvaarassa ja onhan siellä ihanaa.
 Ihan eri maailma kun sinne menee.







Mukavaa viikonloppua ja kiitos kun kävit ♥

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Munakasrulla

Moi.

Tänä aamuna tein tämmöstä rullaa.
Ohjeen otin omasta päästä :)

Näitä ohjeita on monen moisia netissä.






Näin tein munakkaan.

5 munaa
5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
suolaa
oreganoa

200 asteessa paistoin noin 20 min.

Täytteessä on.

kinkkusuikaleita
texmeks juustoraastetta
punasipulia
valkosipulia
suolakurkkua
omena
grem fresiä

Pinnalle juustoraastetta ja käytin uunissa, että sulas pintaan.

Kiitos kun kävit ♥



perjantai 16. helmikuuta 2018

Kokeilussa.

Moikka.

Nyt kokeilen tämmöstä juttua. Oli alennuksessa 1.95€ niinpä ostin ja kokeilen.
Ystävänpäivänä laitoin sukat jalkaan ja pidin tunnin,
 nyt sitten muutaman päivän kuluttua pitäis alkaa tulokset näkyyn.
 Nyt sitten vaan ootellaan :)

 Oletteko te kokeilleen näitä ja jos, niin miten toimi?

Ihanaa päivää ja kiitos kun kävit ♥

tiistai 13. helmikuuta 2018

Laskiainen.

Mieki tehin vasta nyt laskiaispullia.
Laitoin itse tekemää tyrnihilloa ja kermaa, ei hullumpaa ollutkaan.

 Tomusokeria olis voinu pölhäyttää vielä pinthaan :)
Kiitos kun kävit ♥

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Tyrnihillo

Hei.

Tehin tyrnihilloa ja sain inspiksen.
 Maistuis varmaan sullekkin blogista ♥

Sattui olemaan pakasteessa vielä tyrniäkin.
Nämä risut oli melko näppärä putsata haarukalla jäisinä.


 Nämä minun kuvaukset on kyllä surkeat. Täytys olla parempi paikka kuvattaville.

 ♥

Näin tein:

4 dl  pakastettuja tyrniä
½ dl vettä
2½ dl hillosokeria.

Kattilaan marjat ja vesi keitä kunnes marjat pehmenee ja mehu irtoaa.
Siivilöi kuoret pois ja kaada mehu takaisin kattilaan.
Lisää hillosokeri ja keitä noin 10 minuuttia.
Kaada hillo kuumana lämpimään puhtaaseen  purkkiin.

Kiitos kun kävit ❤

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Uusi kone.

Moikka.

Olen ostanut tämmösen koneen ja kokeillut muutamat smootiet tehdä.
Hyvin toimi. Ja herkkuja olikin :)

Todella helppo puhdistaa ja vie vähän tilaa.




Mukavaa sunnuntai iltaa kaikille.
 Kiitos kun kävit ♥

torstai 1. helmikuuta 2018

Arvonta suoritettu.


Huomenta. 
Niin se vain aika kuluu, nyt jo helmikuu alkoi.
Meillä on pakkasta vajaa parikymmentä ja niin kaunis aurinkoinen  sää.

 Arvonta on suoritettu ja setti menee Teija Rautiolle, onnea.
Kiitos kaikille osallistujille.

Kiitos kun kävit ♥