torstai 26. syyskuuta 2013

Samalla polulla..

Eilen oli kaunis, mutta aika kylmä tuulinen sää, kun lähdin lenkille. Tulihan siellä hirvikin vastaan moottorikelkkareitillä, missä kävelin. Kuva on kyllä tosi huono, kun hopussa kuvasin ennenkuin se lähti karkuun :)




Oikein mukavaa ja kirpakka syyspäivää sinulle :)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kävin lenkillä..

Koivikkoa 

 Lähekkäin 






 Hyytynyt kone.


 Vielä kukkii


 Latovanhus.




 Nyrkin kokonen mätäs :)


Oranssimaljakas







maanantai 23. syyskuuta 2013

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Tintille leipää.

Laitoin leivän linnuille, ettei ne söis minun pehmusteita kalusteista joita ne on kyllä jo silpunneet. Osaa ne noin pienetkin tehdä tuhoa  :)

Ikkunan läpi kuvasin.
Hyvää sunnuntaita kaikille.

lauantai 21. syyskuuta 2013

perjantai 20. syyskuuta 2013

Onkijärven ympäri.

Noin viikko sitten kävin kävelemässä pienen järven ympäri ruotsinpuolella. Matkaa on noin puolitoista kilometriä. Tässä taulussa näkyy patikointi reittiä. Täältä olen saanut viimeisemmät korentokuvatkin :)
Tuo pienempi rengas on se järven ympäri reitti.





 Tässä on sortunut laavu.
 Hutera silta ojan yli :)



 Vastarannalta, aivan ihana paikka, kämppä, wc ja liiteri mutta ilman puita. Puitakin on kuulemma ollut, mutta ne on varastettu, niinpä  kunta ei ole enään tuonut uusia.


tiistai 17. syyskuuta 2013

Ostoksia.

Lauantaina lähdin kengänostoon, niinpä tuli tehtyä heräteostoskin, tämä takki. Kävelin takkirekin ohi ja tämmönen pisti jotenkin silmään. Kevyt toppa ja oli minusta edullinen 25€ ja minun lempivärikin.


 Mutta nämä kengät, on niin ihanat jalassa.  Eikä ollu alennuksessa, maksoi toistasataa, huh..mutta näistä on mulle iloa vuosikausiksi.