sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Vadelmajuustokakku.

Tämmöstä hyvää tälläkertaa.

 Pohja:

2 munaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi, lisää perunajauhot ja leivinjauhe siivilän läpi. Paista irtopohjavuuassa, laita pohjalle leivinpaperi
Paista 225 ast. n.7 min.

 Täyte:

2½ dl vaahtoutuvaa vaniliakastiketta
200g mangotuorejuustoa, jota sattui kaapissa olemaan:)
ripaus sokeria
n.2 dl vadelmia
5 liivatetta
½ dl sitruuna mehua

Laita liivatteet kylmään veteen likoon  10 min.
Vaahdota vaniljakastike lisää joukkoon tuorejuusto ja vadelmat jotka mikrossa sulatin ja kuumensin jonkin aikaa .
Sulata liivatteet sitruunamehuun, kaada ohuena nauhana seokseen, kaada pohjan päälle.
Anna jääkaapissa jähmettyä ennenkuin laitat toisen täytteen.

Toinen täyte:

200g pakastevadelmia
½ dl sokeria
2 liivatetta
Laita pinnoitettuun kattilaan sokeri ja vadelmat, anna kiehua hiljalleen muutama minuutti, anna jäähtyä.
Liota liivatteet kylmässä vedessä 10 min.
Sulata liivatteet tilkkaan sitruunanmehua, kaada ohuena nauhana vadelmakeitoksen joukkoon, kaada ensimmäisen täytteen päälle. Jäähdytä muutama tunti.

Oli kyllä hyvää vaikka itse sanonkin:) Mukavan kirpakkaa, eikä liian makeaa, nam.. 

Kiitos paljon kaikille aikaisempiin postauksiin jättämistä kommenteista, Kiitos :)
Helluntaita kaikille :)

18 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, vaikka vadelma ei kuulu herkkuihini..närästää nääs heti.
    Mutta toisella marjalla/hedelmällä maistuisi :)

    VastaaPoista
  2. Nämä juustokakut on niin hyviä. Nam. Täytyy kokeilla heti kun seuraavaksi kerkiän leipomaan. Vadelma on just mun lempparia. :)

    VastaaPoista
  3. Ohh myy god:-) :-) :-)
    Mmmmmmm
    wvat a good cheesecake:-) :-) :-) :-)
    I think i want for breakfast:-)I am just woke up..thank you my friend:-) :-) :-)

    VastaaPoista
  4. Iam gonne translate this recepy:-) :-) :- :-) :-)

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihana juustolakku nam.Heleätä helluntaita ♥

    VastaaPoista
  6. Johan hurahti vesi kielelle :) Vähän kirpakka on oman maun mukainen, joten tämä ohje täytyy napata ;)

    VastaaPoista
  7. Voi nami, kun näyttää niin tosi hyvältä! Ja varmasti maistuukin!

    VastaaPoista
  8. Minäkin tein viime kesänä yhtä vadelmajuustokakkua! On yksi parhaista juustokakuista jota tiedän, vadelma on niin kivan raikkaan makuinen.:)

    VastaaPoista
  9. Jos tämmöisiä kuvia alkaa olla useamminkin, niin minä änkeän väkisinkin teille kylään =D Tämä se vasta näyttääkin olevan herkkujen herkku ♥

    VastaaPoista
  10. Mieli tekisi hakea lusikka ja hiukan maistaa

    VastaaPoista
  11. Lurps, oi saisinpa nyt palasen tuota :):):)

    VastaaPoista
  12. Taas niin ihanan näköinen herkkukakku, nam.

    VastaaPoista
  13. Hei, mä kekkasin: perusta oma "askartelin itte" -nettiputiikki. Mä voisin ostaa sitten sulta vaikka kaksi juustokakkua hetivälittömästi, ja muita herkkuja ja käsitöitä vielä päälle. Slurpsis että on herkullisen näköinen (ja varmasti myös makuinen) juustokakku!
    :)

    VastaaPoista
  14. Wow!This is a very beautiful cheescake!!Your cakes are always delecious!Have a lovely day!
    Dimi..

    VastaaPoista
  15. Itsetehty, vadelmista keitetty hillo on kyllä ihan toista kuin kaupan hillo - aika tujua tavaraa! :)

    VastaaPoista
  16. Voi nam miten herkullista!
    Ja ihanat kuvat ylempänä.

    VastaaPoista
  17. Wow, you are making me very hungry. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista kommenteista. Mukava kun kävit blogissani.♥